top of page


Tavoitteenani on kasvattaa helppoja, tervepäisiä, terveitä, hyväluontoisia ja reippaita rotumääritelmän mukaisia koiria jotka omaavat arktisen turkin.
Pennut kasvavat sisätiloissa kanssamme, mutta pääsevät myös kasvaessaan tutustumaan ulkotarhaan. 
Jokainen pentu tottuu meillä käsittelyyn, erilaisiin ääniin, lapsiin, muihin koiriin ja mahdollisuuksien mukaan myös muihin eläimiin, sekä autoiluun, käsittelyyn (mm. hampaiden katsominen ja kynsien leikkaus).

Pentuja voi tulla katsomaan sovitusti kun ne ovat noin 4 viikon iässä. Dreamstyler's Paws pennut luovutetaan aikaisintaan 9 viikon ikäisinä, ellei pentuja mene useampi samaan kotiin tai kotona ole ennestään pentua tai rauhallista aikuista koiraa.
Pennut luovutetaan madotettuina (vähintään 3.kertaa ennen luovutusta), sirutettuina, rekisteröitynä Suomen Kennelliittoon sekä Ruokaviraston koirarekisteriin merkittyinä, eläinlääkärin tarkastamana ja terveeksi todettuina. 
Me emme myy pentuja osamaksulla, muutakuin hyvin perustelluissa tilanteissa (tulee toimittaa luottotietojen tarkistuslomake).


Pennun mukana tulee pentupaketti joka yleensä meillä sisältää repun, pennun virallisella nimellä varustetun pyyhkeen. oman pannan ja hihnan, leluja, tuttua ruokaa ja jonkinlaisen alustan

Pennun mukana tulee kasvattajan elinikäinen tuki,

Pentujen kasvattajana haluan ja toivon, että kasvattini omistajat olisivat minuun yhteydessä niin hyvissä kuin huonoissa asioissa. 
Pentujen kasvaessa järjestän 1-2 kertaa vuodessa Kasvatti päivät luonamme, jossa harjoitellaan mm. näyttely seisotusta ja näyttelyhihnassa oloa, myöhemmin otan mielelläni kasvattejani tutustumaan valjakointiin mikäli kodilla ei ole kokemusta ennestään. 
Omat kasvattini ovat myös aina tervetulleita meille hoitoon!

bottom of page